Skip to content

Miksi Koirapuisto ei imenyt mukaansa?

Posted in Ajankohtaista, and Kaikki kirjat

Sofi Oksanen: Koirapuisto. Like 2019.
Kenelle: Viipyvätunnelmaisista mysteereistä pitäville. Jos monikerroksiset juonet ja eri aikatasot viehättävät.

Lauantaina 1.2. kello 18.30 suljin Koirapuiston kannen. Söin päivän kolmannen laskiaispullan ja en tiennyt yhtään, mitä ajatella.

Ostin Sofi Oksasen Koirapuiston divarista Kolmannelta linjalta jo joulukuussa. Pidän Sofi Oksasta lempikirjailijanani. Kun kyyhkyset katosivat on yksi parhaista kirjoista, joita olen koskaan lukenut. Pidän hänen aiheistaan, juonistaan, henkilöistään, tavasta rakentaa tarinaa, pienistä kikoista joilla hän kuvailee inhimillistä kärsimystä ja mielenliikkeitä, tarkasta historian tuntemuksesta ja oikeastaan ihan kaikesta.

Mutta nyt en tiedä, mitä ajatella.

Pidinkö kirjasta? Ihan taatusti. Nautin kaikesta ylläolevasta. Pidin aihevalintaa kutkuttavana, päähenkilö Helgaa sopivan vastenmielisenä ja raukkamaisena. Henkilöitä oli tarpeeksi vähän ja juoni oksasmaisen polveileva ja etenevä.

Mutta nyt en ole varma, mistä tosi asiassa pidin. Luin kirjaa joulukuusta lähtien säännöllisesti. Samaan aikaan sain monia muita kirjoja luettua ihan tavalliseen tapaan. Tämä vaan ei edistynyt. Luin kymmenen sivua silloin, 30 tällöin… ja jätin kirjan sängyn alle odottamaan.

Kirjassa ei ollut mitään, mistä en erityisesti olisi pitänyt – mutta ei myöskään mitään sellaista, mistä olen yleensä päässyt Oksasen kirjoissa nauttimaan: Se ei imenyt minua maailmaansa. En ole kriitikko enkä osaa eritellä tuntemuksiani paremmin. Kuitenkin tämä oli hyvä kirja ja näen, että se on myös tärkeä kirja.

Olenko itse muuttunut, oliko elämäntilanne väärä? Huomaan, että viime aikoina olen tarttunut etupäässä LYHYISIIN tai HELPPOIHIN kirjoihin. Töissä ja kotielämässä on piisannut positiivista kiirettä. Ehkä en pystynyt syventymään kirjaan samalla tavalla kuin aikaisempiin Oksasiin?

Sofi Oksasen Koirapuiston juoni

Kirjan juonta on mahdoton selittää kovin paljoa, ilman että paljastaa liikaa. Olenka pakenee menneisyyttään Helsinkiin. Daria-niminen nainen löytää hänet kuitenkin. Olenkalla on menneisyys Ukrainan kuuluisimpiin kuuluvana munasolunluovuttajien koordinaattorina – eikä hänen omat valintansa jätä häntä rauhaan.

Kirjassa liikutaan useammassa aikatasossa. Menneisyyden valinnat määrittävät onnellisuutta tänä hetkenä ja Olenka ja Daria kumpikin ovat siitä eläviä esimerkkejä. Aina kaikkia valintoja ei voi tehdä itse.

Kirjalla on ihana, Oksaselle (minun mielestäni) tyypillinen avoin loppu. Jättää mielikuvitukselle hienosti tilaa.

Näin muissa blogeissa kirjoitettiin Koirapuistosta:
Kirja vieköön
Kirjarouvan elämää
Kirja hyllyssä

Lue myös:
Kaikki kirjat tänä vuonna
Christina Larsson: M-ryhmä I
Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen
Eero Huovinen: Äitiä ikävä



Seuraa, tykkää ja jaa Sivusuhteita!
error

One Comment

  1. Oksanen kirjoittaa nykyajan tabuja auki, mutta ei vierasta myöskään historiaa, josta pidän tavattoman paljon. Kirja sai jälleen uteliaisuuteni heräämään, ja viihdyin myös netissä selailemassa Ukrainan historiaa. Tykkäsin tosi paljon kirjasta.

    2.2.2020
    |Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sivusuhteita Instagramissa
Seuraa minua
Jaa Facebookissa