Skip to content

Eero Huovinen: Äitiä ikävä

Posted in Ajankohtaista, Lahjaksi, and Parhaat kirjat

Eero Huovinen: Äitiä ikävä. Wsoy 2020, 235 sivua. Äänikirjan lukee: Antti Virmavirta.
Kenelle: Helle jotka ovat menettäneet jonkun tärkeän liian varhain. Emerituspiispa Huovisen varhaisista vuosista kiinnostuneille. Sosiaali- ja mikrohistoriasta kiinnostuneille.

Kun yhdeksänvuotias Eero näkee äitinsä viimeisen kerran, äiti istuu isossa sängyssä.

Kaikki on valkoista, äitikin. Luulen, että hän on päättänyt ponnistella ja näyttää iloiselta. Sairaalta hän ei näytä, mutta maailma, jossa hän on, on toinen ja vieras, kalpea. Äiti hymyilee, ja me halaamme häntä. Emme ymmärrä itkeäkään. Ovelta vilkutetaan.

Eero Huovinen: Äitiä ikävä

Eeron äiti Aili on keväällä sairastunut mystisesti: on kuumetta, niveliä särkee, oireet eivät poistu. Hänet otetaan sisään sairaalaan, ja sieltä hän ei enää poistu. Perheen isä tekee uraa pappina ja kolme pientä poikaa lähetetään sukulaisten hoiviin kesäksi. Pojille ei kerrota, kuinka vakavasti äiti on sairas.

Äiti kuolee 28.8. 1954 kello 1.04. Kaikki muuttuu lopullisesti.

Eero Huovinen: Äitiä ikävä, Wsoy 2020.
Eero Huovinen: Äitiä ikävä, Wsoy 2020.

Äitiä ikävä -kirja on tarkka ja tunteita herättävä

En ole hetkeen kirjaan lukiessa kyynelehtinyt näin paljon. Kirjan Eero, minäkertoja on emerituspiispa Eero Huovinen, joka kertoo äitinsä ja itsensä tarinan, omien muistikuviensa, säilyneiden kirjeiden ja virallisten dokumenttien avulla.

Äidin varhainen kuolema muuttui perheessä puhumattomaksi aiheeksi. Eero Huovinen löysi isänsä jäämistöistä äidin ja isän koko kirjeenvaihdon 75-vuotispäivänsä lähestyessä. Silloin äidin kuolemaan liittyvä mysteeri alkoi keriytyä auki.

Minua kosketti erityisesti:

  1. Ajan tapa: ei pidetty tarpeellisena kertoa lapsille mitään ylimääräistä tai tarpeellista läheisen terveydentilasta. Lapset eivät vierailleet säännöllisesti äitinsä luona.
  2. Miten totaalisesti leski, Turun tuomiorovasti Lauri Huovinen romahti vaimonsa kuoltua ja miten vähän valmiuksia hänellä oli käsitellä suruaan.
  3. Että lapsille ei ollut tarjolla minkäänlaista kriisiapua, eteenpäin vaan jatkettiin.
  4. Miten tarkasti lapsen mieleen piirtyy asioita, jotka jäävät mieleen vuosikymmeniksi.
  5. Kirjeenvaihdon laajuus 50-luvulla. Mitä jää jälkeemme 20-luvulta? Kasa twiittejä?
  6. Huovisen raottama näkymä hyvintoimeentulevan perheen elämään 50-luvulla: vanhemmat matkustelivat, sukuloimasta Vaasasta tultiin lentokoneella kotiin Helsinkiin.
  7. Miten vaikea ja ristiriitainen oli nuoruus 1960-luvulla – ja mikä skandaali olisi, nykypäivänä jos tuomiorovasti säännöllisesti heittäisi omia lapsiaan pois kotoa vedoten teini-iän hankaluuteen.
  8. Ja tästä kaikesta huolimatta Eero Huovisen näkemys lapsuudesta, isästään ja nuoruusvuosistaan vaikuttaa lämpimältä, ymmärtävältä ja rakastavalta.
  9. Että äidin ikävä ei helpota, mutta se muuttaa muotoaan.

Kuva: Veikko Somerpuro, Wsoy. Kirjan kannen kuva: Wsoy.

Lue myös:
Kaikki kirjat, jotka olen lukenut vuonna 2020.
Kirjat, jotka luin vuonna 2019
Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen

Seuraa, tykkää ja jaa Sivusuhteita!
error

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sivusuhteita Instagramissa
Seuraa minua
Jaa Facebookissa