Skip to content

Jari Tervon Loiri on surullinen tarina isästä, joka ei osaa

Posted in Ajankohtaista, Lahjaksi, and Parhaat kirjat


Jari Tervo: Loiri Otava 2019, 719 sivua

Kenelle: Uuno Turhapuro-fanille, Eino Leinon runojen ystäville, Suomen kaupungistumisen ystäville, vanhojen aikojen fiilistelijöille. Isille. Isoisille. Tyttöystäville ja vaimoille.

Jos minulla olisi isä, ostaisin Jari Tervon Loirin hänelle isänpäivälahjaksi tai joululahjaksi tai viimeistään syntymäpäivälahjaksi.

Tervoin Loirin hieman vähemmälle jäänyt punainen lanka liittyy vanhemmuuteen: lapsena olemiseen, vanhemmaksi tulemiseen ja ihmissuhteisiin, joita määrittävät yhteiset perintötekijät.

Jari Tervo: Loiri. Otava, 2019. 719 sivua.

Loiri on kirja hukatusta vanhemmuudesta

Julkisuudessa on puhuttu huumeista, viinasta, lähellä kuolemaa käymisestä, naisista ja uran monista käänteistä, mutta minulle kirja avautui ennen kaikkea pitkänä kertomuksena muuttuvasta vanhemmuudesta.

Ja tässä muuten jo monta syytä lukea tämä kirja. Se, mitä lukija saa siitä irti, riippuu todella paljon henkilökohtaisesta näkökulmasta. Loirihan on veijaritarina, sankaritarina, surullinen kuvaus dokauskulttuurista joka on ollut ja on vieläkin suuri osa suomalaista dna:ta. Kaikki tulkinnat ovat oikeita ja mahdollisia, sillä Loiri sisältää järjettömän paljon yksityiskohtia, dataa, tietoa, henkilöitä, tarttumapintoja ja sivupolkuja. Kuitenkin niin, että pakka pysyy koko ajan kasassa.

Yksi kiinnostava tulkintalinja olisi peilata kirjan päähenkilön elämää vasten hänen 1980-luvulla saamaansa diagnoosia. Hän kävi hoidettamassa Lapinlahden mielisairaalassa muutamaan otteeseen. Tässä en keskity siihen, mutta kerron, että tällaistakin pohdittaa järkäleestä on löydettävissä.

Kati Tervon Instagram

Oman tien kulkija Loiri

Millainen lapsi Loiri oli? Koulu jäi kesken, eivätkä luvut kiinnostaneet. Hän sai kotona selkäsaunoja, niin kuin arvatenkin 1940-luvulla perustetuissa perheissä oli vielä tapana. Äiti Lily läpsi teini-ikäistä Loiria siihen asti, kun tämä kerran teki väkivaltaisesti lopun äitinsä läpsimisestä.

Isä Taito oli etäinen, eikä hänestä ollut puuttumaan äidin läpsimiseen, vaikka poika oli sitä pyytänyt.

Matti (kirjassa Loiria kutsutaan Matiksi, kunnes häntä aletaan aikuistuttua kutsumaan Loiriksi. Vesku tai Vesa-Matti mies ei ole) muuttaa kotoaan 17-vuotiaana. Siitä lähtien hän on kiivaassa liikkeessä ja muuttaa suhteesta toiseen. Naisia on, ja jokaiseen hän on hyvin rakastunut, kunnes jotain tapahtuu. Rakkaus ei ehkä lopu, vaan vaihtaa kohdetta. Tässä onkin hauska analogia Loirin uskomukseen sielunvaelluksesta: elämä ei lopu, vaan sielu vaeltaa eteenpäin. Samoin on ehkä rakkauden laita. Tulkinta omani.

Lapsia syntyy vuosikymmenten saatossa useita. Heidän luokseen ja luotaan pois Loiri vaeltaa parhaan taitonsa mukaan.

Lapset ovat:

  • Jan Loiri (1974-1994) Mona Loirin kanssa.
  • Jenni (s. 1979) Riitta Loirin kanssa
  • Joonas (1982-2019) Riitta Loirin kanssa
  • Ukko (s. 1995) Stina Toljanderin kanssa
  • Sampo (s. 1996) Stina Toljanderin kanssa.

Kun Mona Loiri kuoli tapaturmaisesti autokolarissa vuonna 1977, Loiri otti pienen poikansa pian äidin kuoleman jälkeen mukaansa Ruotsin-laivakeikalle. Surullinen pieni poika ei olisi halunnut mennä kotiin, koska tämä tiesi, että äiti ei ole siellä.

Isä ymmärsi, ettei Ruotsin-laiva ollut paras mahdollinen paikka pienelle pojalle, mutta töitä oli tehtävä.

Kun Loirin tuska kävi kovaksi, hän päätti tappaa itsensä, siinä onnistumatta. Hän oli valmis jättämään lapsensa kokonaan orvoksi.

Loiri on isä, joka etääntyy

Loiri tarvitsi pienelle pojalleen hoitajaa, kun esiintymisiä oli hankaliin aikoihin. Tällaiseksi avuksi hän alun perin ajattelin myös Riitan, jonka kanssa hän meni kuitenkin pian naimisiin.
Kun Joonas oli pieni vauva, Loiri kirjautui Lapinlahden sairaalaan syvästi ahdistuneena. Riitta ei tuonut lapsia katsomaan isäänsä Lapinlahteen ollenkaan – ajatteli ilmeisesti sairaalan olevan lapsille pelottava ympäristö.

Suhde Riittaan päättyi eroon.

Loiri pakkasi jääkiekkomaalivahdin kassinsa ja kertoi lapsille, että nyt isä lähtee lopullisesti, ei vain keikkamatkalle. Se oli Loirin elämän synkimpiä hetkiä. Hän oli lapsena kauhistellut isän ja äidin eroavan, vaikka he eivät sitä koskaan tehneet. Nyt hän itse särki perheensä.

Jari Tervo: Loiri.

Eron jälkeen Loiri sai vielä uudet lapset, Sampon ja Ukon. Kun ero 25-vuotta nuoremmasta Stina-avovaimosta tuli, oli myös näihin lapsiin vaikea kiinnittyä.

Kalefacevirallisen Instagram.

Kirjasta käy rivien välistä ilmi sama, mitä Loiri ja Joonas-poika kertoivat Hesarin Kuukausiliitteen Perhesiteitä-palstalla vuonna 2013: Loiri ei ollut mikään kaksinen isä. Hänellä on ollut omat menonsa ja omat juttunsa, joihin lasten tarpeita on ollut vaikeata sopeuttaa. Stina vei lapset Thaimaahan asumaan, joten välimatkaa on ollut fyysisestikin valtavasti.

Aina ei tarvita fyysistä välimatkaa siihen, että kaikki menee aivan pilalle. Välejä voi saada korjattua, mutta aina sekään ei ole mahdollista.

Loirin Jan-poika kuoli auto-onnettomuudessa vuonna 1994. Se oli Loirille trauma.

Loirille lisää surua

Viime keväänä kuoli Joonas Loiri. Hän löytyi muuttopäivänänään kotoaan kuolleena.

Raahauduin avaamaan oven enkä heti tunnistanut ovikellon rimputtajia. Epäilin heitä Jehovan todistajiksi, mutta he olivatkin entinen vaimoni Riitta, tyttäreni Jenni ja Joonaksen ystävät Marko ja Petra. He kertoivat Joonaksen kuolleen.

Hänet oli löydetty kotoaan. Hänellä oli ollut oma muuttopäivä, mutta kun häntä ei kuulunut, kantomiehet huolestuivat. Poikani oli jo muuttanut.

Jari Tervo, Loiri.

Viimeisinä yhteisinä vuosinaan isä ja poika Loiri olivat tekemisissä keskenään, kun välit oli saatu paikatuksi. Loirin sanoista tihkuu suunnaton tuska luonnonvastaisesta järjestyksestä. Lapset eivät saisi kuolla ennen vanhempiaan.

Joonaksen toukokuisen kuoleman jälkeen Loirin terveys alkaa reistailla kiihtyvästi. Hän on allapäin ja lopussa.

Päällimmäinen tunne kirjan jälkeen oli surullisuus. Monet tai ainakin jotkut lukivat Loiria seksipaljastuskirjana, mutta minun mielestäni jotain surullista on Loirin hahmossa ja kohtalossa. Ihminen haluaa koko elämänsä, uransa ajan löytää yhteyden toisiin ihmisiin ja koskettaa heitä, mutta suhde omiin lapsiin on miltei mahdotonta synnyttää ja pitää elossa.

Kovin paljon kirjassa tulee korostetuksi, miten hyvinä välit pysyivät vaihtuiviin naisiin: rakkaus ei koskaan kuole siellä tai täällä. Lasten kanssa sitten on vaikeampaa.

Lapset eivät koskaan ole vapaita sieluja suhteessa vanhempiinsa, vaan aina he jäävät kaipaamaan, odottamaan ja toivomaan. Niin kuin Joonas Loiri isäänsä rappukäytävään. Isän piti hakea hänet Linnanmäelle, mutta isä muisti sen vasta viikon päästä.

Mitä yritän sanoa? Että lue, hyvä ihminen. Tai kääri lahjapakettiin.

Seuraa, tykkää ja jaa Sivusuhteita!
error

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sivusuhteita Instagramissa
Seuraa minua
Jaa Facebookissa